Uusien ideoiden kanssa ei kannata jäädä yksin murehtimaan. Apua saa, kun vaan uskaltaa pyytää. Tassberg Consulting Oy löytyy nyt myös Business Finlandin Innovaatiotoiminnan asiantuntijoiden vahvasta joukosta.
Jos sinulla on tuote- tai palveluidea, jolla on potentiaalia kansainväliseen kasvuun, mutta tarvitset varmistusta asian eteenpäin viemiseksi, voin auttaa sinua projektisi eri vaiheissa. Hyödynnä avun hakemiseen myös Business Finlandin tarjoamaa Innovaatioseteliä!
Palveluita joilla pääset alkuun
Ideasta projektiksi sparrailulla jäsennetään ideastasi konkreettisempi. Tämä on erinomainen silloin, kun ihan ei tiedä mistä aloittaa.
Projektin peruutuspeili kurkistaa teidän edellisiin projekteihin ja kaivaa esiin opit niistä. Mitä tapoja kannattaa vaalia ja jatkaa edelleen ja mistä kannattaa luopua tai muuttaa paremmaksi. Aina ei tarvitse miettiä kaikkia toimintatapoja uusiksi vaan parantaa olemassa olevaa.
Puuhastelu suunnitelmaksi auttaa sinua luomaan suunnitelman projektisi läpiviemiseksi. Hyvää suunnitelmaa tarvitaan esimerkiksi rahoituskierroksella – oli projektin sponsori sitten teidän hallitus tai ohjausryhmä, tai ulkopuolinen rahoitusinstrumentti.
Mukanasi projektin kaikissa vaiheissa, ole yhteydessä!
Discover more from Tassberg Consulting
Subscribe to get the latest posts sent to your email.